Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

IT'S JUST ME

5.7.2015

HEITTÄYDYN TÄYSII, MITÄ IKINÄ TEENKIN

Matkailupostaukset on nyt vähän jääny ja kesä on tähän mennessä hurahtanu ohi ihan hetkessä töiden ja kivojen ihmisten parissa. Siltikin tullu niiin söpössä Travemündesa hieman pyörähdettyä työn merkeissä, mut ilman kameraa.

Kohta kuitenkin taas seikkailujen pariin ja kamera kehiin!! Vielä tosin pitää hetki venata, kun mä hiukan lomailen ja hiukan taas teen töitä, mut sit ois edessä viikko Dublinissa heinäkuun ja elokuun vaihteessa eli irkkupubit, ihana ystävä ja letkee meininki odottaa ;-)

KOKO LOKAKUU tulee kulumaan rattoisasti JENKEISSÄ, how cool is that! Matkataan Tukholman ja Lontoon kautta Los Angelesiin(California here we come!) 2. lokakuuta ja vieraillaan sen lisäksi ainakin Salt Lake Cityssä Utahissa. Vielä on aikaa suunnitella vaikka ja mitä, mut ainakin tietty losin rannoille ja Utahin vuorille haikkaamaa.



Mähän tosiaan suunnittelen koko ajan tulevia matkoja ja yritän aina parhaani mukaan saada kokoon matkakassaa. Matkakilpailuihin osallistun myös ihan koko ajan ja TÄÄ sivustohan on siihen ihan huippu, kaikki kilpailut samasta paikasta! Elokuussa pidetään myös pihakirppis täällä Kotkassa, johon loihditaan kivoja naposteltaviakin, eli pakko pistäytyä :-D Seuraavaan ravintolapäiväänkin yritetään ehtiä osallistua!

Tunnisteet: , , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu