Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

IT'S JUST ME

8.11.2012

This is for you Mira, from Annika

Eli halusin päästä kirjottaa Miran blogiin (ettei nää postaukset aina liittyis bilettämiseen xD, vähän vaihtelua!) ja mulla on nyt kauhea tarve päästä kertomaan Mirasta ja meijän ystävyydestä :D
Hope so tästä ei nyt tuu mitää lässynlää postausta..

Voisin vähän valottaa tätä meijän yhteistä historiaa. Mira tuli meijän luokalle, 5A:lle vuonna 2007. Edellisenä keväänä se kävi kyllä tutustumassa ja muistan, kuinka mie että muut meijän luokkalaiset pidettiin Miraa ihan kauheena pissiksenä. Sehän oli silloin muotisana. Tosiaan Miran pissikseksi leimaamiseksi riitti vain se, että sillä oli punaisia raitoja tukassa. Me muut pikkutytöt taidettiin silloin vielä kulkea haalareissa eikä tukkaakaan tullut edes harjattua ilman käskemistä, joten kyllähän Mira oli ihan kauhea pissis. Daa.

Seuraavana syksynä tän meijän ensitapaamisen jälkeen Mira tuli meijän luokalle. Itse olin ekat päivät poissa enkä niinkään tutustunut Miraan. Senkin jälkeen, kun tulin kouluun, Miralla taisi olla muita kavereita ja oltiin aika lailla vain koulukavereita. 

Joskus vitosluokan lopussa jostain syystä olin Miran kanssa. Sen jälkeen meistä tuli mun mielestä aika hyviä ystäviä.

Kuudennen luokan lopussa hengailtiin aika paljon yhdessä ja varsinkin kutosen ja seiskan välisenä kesänä "lähennyttiin". Mira oli meillä koko kesän. Okei, oltiin me ehkä yks yö Miralla, nukuttiin silloin teltassa niiden pihalla. Tuona kesänä yöllä kotoa karkailu oli siistiä. Se tunne, kun juostiin ilman kenkiä hirveellä vauhdilla ulos, ennen kuin porukat huomasivat...
Kuva 003
Yläasteella päädyttiin muutaman sattumuksen myötä samalle luokalle, 7D:lle. Oli kai meillä jotain riitoja, mutta kavereita silti aina oltiin. Vietettiin melko paljon aikaa yhdessä, eihän vaan kukaan oo sitä blogista huomannut:D? Tajuttiin myös, että miehiä tulee ja menee, ystävät on ja pysyy.
ömm 013
Ollaanhan me yhdessä tosi paljon koettu, näin kliseisesti sanottuna. Ollaan oltu yhdessä keikoilla, sekoiltu (aivan) liikaa, tehty typeriä juttuja, eksytty vaikka ja missä, riidelty tosi tyhmistä asioista, itketty, matkusteltu ympäri Suomea ja käyty festareilla. Ja ihan vaan chillailtu yhdessä. Tosi usein, jos en oo nähnyt Miraa vaikka päivään, jompi kumpi ehtiikin todeta, ettei olla nähty pitkään aikaan. Oonkin Miran luona aika usein ja se on meillä. Kilahin Miralle yks päivä, kun se ei ikinä kirjota blogiin, jos ollaan hengailtu xD. Kai alan vaan olemaan jo niin tylsää ja tuttua seuraa, ettei ees viitsi mainita, so sad.. :(
vappen! 109
Ehkä ikimuistoisin reissu, mikä ollaan yhdessä tehty, oli tänä kesänä. Vietettiin siis viime kesäkin aika lailla yhdessä, hah. Moni sitä ihmettelikin! 
Lähdettiin siis kesällä kaksin Summer Up-festareille Lahteen, Mukkulanrantaan. Suunniteltiin reissua varmaan viikkoja. Lopuksi suunnittelu meni siihen, että Mira halusi mukaan saippuakuplia sun muita yhtä tärkeitä juttuja, tohonhan se aina menee, kun Mira alkaa suunnittelemaan..

Me siis päätettiin yöpyä teltassa. Kerran oltiin vissiin edellisenä iltana ennen festareille lähtöä harjoiteltu teltan kasaamista. Hyvinhän se sujui, mitä nyt kaksi tuntia sen kokoamiseen meni. Toinen juttu oli sitten sen teltan purkaminen ja takaisin pussiin laittaminen.. Iskähän sen sitten lopulta laittoi..
Lähdettiin silloin kuumana heinäkuisena aamuna (VITUN AIKAISIN) kohti Lahtea. Tavaraa meillä oli ihan liikaa, Mira, kun halusi raahata koko ruokakaupan mukanaan..
ysienpäivä 034
Festareilla meni ihan kivasti.. Ei siitä sen enempään. Tultiin takaisin ilman kenkiä (mun omista lähti pohjat ja Miran omat pöllittiin), kroppa täynnä permanenttitussia (Miran idea oli ottaa tää mukaan!!), ilman rahaa ja puol kuolleina rankkojen festareiden jälkeen. Miran puhelin myös meni rikki ja multa oli akku loppu. Ei oo aina onni meijän puolella.
honkala 003
Kaikesta on selvitty kunnialla (melkein ainakin!) ja oon mie vaan niin happy, että mulla on tollanen ystävä ku Mira on. Pelottaa miten se selviää täällä ilman mua, kun lähen ens syksynä sinne USA:n vaihtoon.. no ei vaan, miten mie selviän ilman sitä!?! 

Mira, oot ihana just the way you are.

♥: Annika

Jepss, uonhin sitte bloggerin auki Annikan koneelle, ku lähin niiltä himaa yks päivä ja tälläsen Annika sit oli väsänny tänne. En yhtää arvannu tälläst, tai korkeintaa, et se on tehny jonkuu parin sanan turhan postauksen. Tätä lukies tuli kyl tippa linssii, love you Annika  





9 kommenttia:

8. marraskuuta 2012 klo 23.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Söpö ylläri:')))))))))

 
8. marraskuuta 2012 klo 23.58 , Blogger Mustetahratesti kirjoitti...

Olipas ihana teksti :)

 
9. marraskuuta 2012 klo 14.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Uskon et sul tuli tippa linssii ku minulki:D

 
9. marraskuuta 2012 klo 22.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana<3 oikeesti kovin söpöö! Miten ihana yllätys oikeesti. T elina joka ei jaksan kirjautuu

 
11. marraskuuta 2012 klo 15.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä et tykkäsit mira :)<3 -annika

 
11. marraskuuta 2012 klo 17.58 , Blogger Mira kirjoitti...

Samaaa mieltä, aiiika söpöö :')
Tykkäsiiiin <3

 
14. marraskuuta 2012 klo 0.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

seurusteletteks te?xdxd

no ei vaan söpööhän tää on:):) ihanaa et ootte pysyny ystävinä kaikesta huolimatta. oon kuullut et teil on ollu joitaa pahempiiki riitoi ja joskus muut asiat ja ihmiset on menny teijän ystävyyden edelle, mut upeeta et ootte edellee ystäviä. siis ootteks te samalla luokalla nykyääkin vai häh?

 
14. marraskuuta 2012 klo 15.11 , Blogger Mira kirjoitti...

ahaha ei tot läppääxd Samaa mieltä! On meillä joskus jotain tosi pieniä "välirikkojaki" ollu ja muuta pientä mut aina ollaa kuitenki huomattu et ei pärjätä ilman toisiamme. Ei olla samalla luokalla, mä oon kokkipuolella amiksessa ja annika on lukiossa, mut ollaan kyl samoilla venäjän tunneilla:)

 
14. marraskuuta 2012 klo 18.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hajosin niin täydellisestxd mira oot mun tyttöystävä, pitäs vissii tulla kaapist;);) -annika

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu